Henriikka 25 v. asumisunelma ja viisaat isovanhemmat

Motto; Omaa asuntoa hankittaessa tärkeää ei ole ajoitus (=suhdannetilanne) vaan ajan kuluminen

Henriikka oli aika onnekas tyttö, mielestään. Ikää 25 v., avopuolisoasiat kunnossa, opiskelut takana ja työpaikka ok. Ja asumishaaveet aika korkealla, Helsingin korkeista hinnoista huolimatta. Tähtäimessä itse asiassa 275.000€ maksava paritalo. Ja siitähän se kauppa Hypossa tehtiin. Kuohuviinillä skoolaten.

Henriikan ja hänen avopuolisonsa tulot olivat ihan tavanomaista tasoa, ei siis mitään huipputaosa. Miten tämä oli mahdollista, onhan tuo hirveä hinta tavalliselle palkansaajalle maksaa asunnosta? On muuten 1 miljoona 650.000 mummoa eli yhtälö tuntuu aivan mahdottomalta.

Oliko apuna rikkaat vanhemmat, miljoonaperinnöt vai miten ihmeessä? Itse asiassa ei.

Vaan se aikakysymys, oma asumisura ja sen puitteissa ajan riittävä kuluminen. Henriikka vain aloitti oman asumisuransa jo kauan sitten, siitä on jo yli 10 v. Kiitos isovanhempien kaukonäköisyyden.

Silloin reilu 10 vuotta sitten isovanhemmat päättivät tehdä testamentin, joka lähes aina on kovasti järkevää. Testamentissaan he päättivät "sivuuttaa" poikansa oman asuntonsa perimisestä. Hänellä kun taloustilanne oli jo ihan reilassa.
Isovanhemmat testamenttasivat kantakaupungin kolmionsa kahdelle lapsenlapselleen. Tasan puoliksi. Kun aika isovanhemmista jätti, peri Henriikka siskonsa kanssa siis puolet kolmiosta. Rahassa perintö ei mikään kovin iso ollut, asuntojen hinnatkin kun olivat silloin laman jäljiltä vielä varsin ahaalla. No kuitenkin Henriikka sai niillä rahoilla itselleen pienen opiskelijaboxi yksiön Espoosta. Ja muutti sinne kun opiskelut alkoivat.

Kun valmistuminen alkoi häämöttää ja työpaikkakin löytyi + se avomies, oli nopeasti tarve isompaan asuntoon. Sopiva kaksio löytyi, nyt tällä kertaa jo kantakaupungista. Itse asiassa tuli tehtyä hyvä kauppa, koska alue oli sellainen, jossa kaikki halusivat asua. Siellä sitä tyytyväisenä asuttiin reilu 3 vuotta.
Nyt kun työura oli kummallakin lähtenyt hyvin käyntiin, muuttuivat ne asumishaaveetkin. Kaksio kantakaupungissä ei ehkä olisi se nuoren parin unelma-asunto tässä elämänvaiheessa. Tai asumisuravaiheessa. Varsinkin jos vaikka sitä perheenlisäystä tulisi.

Pitkän hakemisen jälkeen löytyi Pohjois-Helsingistä paritalo, joka täytti ne asumistoiveet. Oma piha, riittävästi tilaa, hyvät yhteydet ym. Siinä se oli. Ja kun vanha keskustakaksio myytiin, huomattiin, että onhan se saavutettavissa. Vaikka kallis olikin.

Oli taas uuden asunnon skoolauksen paikka. Hypossa.