Hallinnointi- ja ohjausjärjestelmät
Vaikka Suomen Hypoteekkiyhdistys (jäljempänä Hypoteekkiyhdistys) ei ole listayhtiö, sillä on julkisen kaupankäynnin kohteena olevien joukkovelkakirjojen liikkeeseenlaskijana velvollisuus noudattaa monelta osin listayhtiöitä koskevia säännöksiä. Hypoteekkiyhdistys noudattaa toiminnassaan Arvopaperimarkkinayhdistys ry:n vahvistamaa Suomen listayhtiöiden hallinnointikoodia, joka tuli voimaan 1. lokakuuta 2010 (jäljempänä hallinnointikoodi). Hallinnointikoodi on nähtävissä osoitteessa www.cgfinland.fi .
Oman erityisluonteisen yritysmuotonsa, hypoteekkiyhdistyksen, vuoksi lähinnä osakeyhtiöitä silmällä pitäen laadittua hallinnointikoodia ei kaikilta osin ole voitu Hypoteekkiyhdistyksessä ottaa käyttöön. Keskeisin syy tähän on yhdistyksen toimintaa sääntelevä erityislaki (Laki hypoteekkiyhdistyksistä 8.12.1978/936), jonka mukaisesti Hypoteekkiyhdistys on jäsentensä eli lainanottajien keskinäisesti omistama yhtiö, jossa ei ole osakkeita ja jossa jäsenelle ei ole osuutta yhtiön omaisuuteen eikä yhtiön tuottamaan voittoon.
Edellä mainittujen osakkeita ja voitonjakoa koskevan poikkeusten lisäksi muita keskeisiä poikkeamia on viisi, jotka perustuvat erityislakiin ja Hypoteekkiyhdistyksen sääntöihin. Poikkeamat ovat:
1) Hypoteekkiyhdistyksen kokouksen koolle kutsuminen tapahtuu ja tiedot kokouksesta annetaan julkaisemalla kokouskutsu vähintään kaksi viikkoa ennen kokousta valtakunnallisessa sanomalehdessä ja Virallisessa lehdessä .
2) Hypoteekkiyhdistyksen hallituksen valitsee jäsenten kokouksen sijasta hallintoneuvosto.
3) Toimitusjohtajan ja tämän varamiehen valitsee hallituksen sijasta hallintoneuvosto.
4) Hallituksen ja toimitusjohtajan palkitsemisesta ja palkkioista päättää jäsenten kokousten sijasta hallintoneuvosto.
5) Toimitusjohtaja ja tämän varamies ovat hallituksen jäseniä.
Hypoteekkiyhdistyksen säännöissä on edellä kohdassa 5) todettuun liittyen todettu, että toimitusjohtaja ja tämän varamies eivät voi toimia hallituksen puheenjohtajana tai varapuheenjohtajana. Lisäksi säännöissä on todettu, että heidän roolinsa hallituksessa on toimia asioiden valmistelijana ja esittelijänä.
Hypoteekkiyhdistyksen nimitys- ja palkkiovaliokunnat perustuvat suoraan sääntöihin. Toiminnan laatu ja laajuus huomioiden tarkastusvaliokunnan perustamista ei ole pidetty tarpeellisena, ja tarkastusvaliokunnan tehtäviä hoitaa hallitus. Tämän lisäksi hallintoneuvosto valitsee keskuudestaan hallintoneuvoston tarkastajat, jotka suorittavat sääntömääräisesti toiminnan tarkastuksia vähintään kahdesti vuodessa.
